Kierrättämisen aikakausi osa 3

Tämä on kierrättämistä koskevan artikkelisarjan kolmas osa. Ensimmäisissä kahdessa osassa on tarkasteltu yleisiä uskomuksia kierrättämisen hyödyistä ja tarkasteltu kierrättämisen todellisia kustannuksia niin taloudellisesti kuin ympäristönkin kannalta. Kierrätysliikkeen syntymisen alkuvaiheissa heräteltiin pelkoa loppuvasta kaatopaikkatilasta, mutta laskelmien mukaan pelko on ollut aiheeton varsinkin, kun kaatopaikkoja muutetaan puistoalueiksi kattamalla ne maalla. Kierrättämisen todelliset hyödyt tulevat pitkälti vähentyneestä tarpeesta valmistaa uusia tuotteita – vähemmän louhintaa, poraamista ja hakkuita. Mutta tämä ei kuulosta tietenkään niin houkuttelevalta niiden ihmisten osalta, jotka työskentelevät tämän teollisuuden palveluksessa eikä niistä yhteisöistä, jotka ovat menettäneet alueeltaan työpaikkoja näiden ympäristökysymysten vuoksi.

Kasvihuonepäästöt

Lähes jokainen hyväksyy kyllä yhden potentiaalisen mahdollisuuden kierrättämisessä: vähentyneet kasvihuonekaasujen päästöt. Kasvihuonepäästöjen vähentämisen puolestapuhujien arvion mukaan esimerkiksi Yhdysvalloissa talousjätteiden kierrättäminen säästää 186 miljoonan tonnin verran hiilidioksidipäästöjä, mikä vastaa 39 miljoonan auton päästöjä. Yhdysvaltain ympäristönsuojeluviraston arvioiden mukaan lähes kaikki kasvihuonepäästöhyödyt – yli 90 prosenttia niistä – syntyvät vain muutamasta materiaalista, paperista, pahvista ja metallista, kuten esimerkiksi juomatölkkien alumiinista. Tämä johtuu siitä, että yhden metalli- tai paperitonnin kierrättäminen säästää noin kolme tonnia hiilidioksidipäästöjä, mikä on paljon suurempi suhde kuin muilla analysoiduilla materiaaleilla. Muovitonnin kierrättäminen säästää vain hieman enemmän kuin tonnin hiilidioksidipäästöinä. Jäteruokatonnin kierrättäminen säästää hieman alle tonnin. Lasia täytyy kierrättää kolme tonnia, että saa yhden tonnin hyödyn hiilidioksidipäästöissä. Huonoin suhde on pihajätteillä, joita täytyy kierrättää kaksikymmentä tonnia yhden hiilidioksiditonnin eteen.

Kun yhtälöstä vähennetään paperituotteet ja metallit, Yhdysvalloissa vuosittaiset säästöt muun yhdyskuntajätteen – muovien, lasin, kasvijätteiden, tekstiilien, kumin, muovin – kierrättämisestä ovat vain noin kaksi promillea koko Yhdysvaltojen hiilijalanjäljestä. Liiketoimintana kierrättäminen on kahden pitkän tähtäimen maailmanlaajuisen trendin vastakkaisella puolella. Vuosisatojen ajan työvoiman todelliset kustannukset ovat nousseet, kun taas raaka-aineiden todelliset kustannukset ovat laskeneet. Siksi ihmisillä on varaa ostaa niin paljon enemmän tavaraa kuin esi-isillämme. Koska kierrättäminen on hyvin työvoimakeskeistä toimintaa, se on jatkuvasti kalliimpi tapa tuottaa materiaaleja, jotka muuttuvat koko ajan edullisemmiksi.

Taloudelliset ongelmat

Kierrätyslaitokset ovat yrittäneet kehittää taloudellisuuttaan automatisoimalla lajitteluprosessin, mutta he ovat turhautuneet poliitikoiden toimista, kun he haluavat kasvattaa kierrätysastetta lisäämällä uusia materiaaleja, joilla on vain vähän arvoa. Mitä useamman tyyppisiä roskia kierrätetään, sitä hankalammaksi arvokkaiden materiaalien erotteleminen halvemmista muuttuu. New Yorkissa roskatonnin kierrättämisen nettokustannukset ovat nykyisin 300 dollaria enemmän kuin roskien polttamisen kustannukset olisivat. Tästä kertyy vuosittain useiden miljoonien dollareiden lisäkustannukset – noin puolet puisto-osastojen kokonaisbudjetista – jotka New Yorkin kaupunkilaiset käyttävät kierrättämisen etuoikeuteensa. Samalla rahalla pystyisi hankkimaan paljon arvokkaampia etuja, kuten myös tehokkaampia keinoja vähentää kasvihuonekaasuja. Joten mitä sosiaalisesti tiedostavan ihmisen pitäisi tehdä?

Mikä ratkaisuksi

Olisi paljon yksinkertaisempaa ja tehokkaampaa laittaa jätteille hiilidioksidipäästöjä vastaava vero. Bucknellin yliopiston taloustieteen tohtori Thomas C. Kinnaman tutkimusten mukaan tämä olisi paras vertailukohta yhteiskunnallisista kuluista, jotka kierrättäminen, kaatopaikat ja jätteenpoltto aiheuttavat. Tässä tutkimuksessa arvioitiin kaikkia osatekijöitä aina ympäristövaikutuksista ihmisten saamaan tyytyväisyyteen kierrättämisestä.

Mikä ratkaisuksi

Kinnamanin mukaan sosiaaliset hyödyt olisivat parhaat, jos joidenkin metallien kierrättämistä tuettaisiin ja kaatopaikalle meneville roskille asetettaisiin 15 dollarin vero tonnilta. Tuo vero kuittaisi ympäristökustannukset ja suuren osan kasvihuonevaikutuksesta, ja sen avulla yhteisöt voisivat tehdä puhtaalla omallatunnolla päätöksiä paikallisen talouden ja asukkaiden toiveiden mukaisesti. Tämä luultavasti vähentäisi tiettyjen materiaalien kierrätystä nykyiseen verrattuna. Kovinkaan monet paikallisviranomaiset eivät kuitenkaan aja tätä mallia. Poliitikot saavat painostusta vihreiltä ryhmiltä, mutta kierrätysratkaisut vetoavat myös useisiin äänestäjiin. Kierrättäminen saa ihmisen tuntemaan itsensä hyveelliseksi, ja eniten se vaikuttaa niihin ihmisiin, jotka tuntevat syyllisyyttä valtavan suuresta ympäristöjalanjäljestään.